‹ Blogi

Tietoturva-asiantuntija Juho Lappalainen: ”Pääsen yhdistämään Netumilla työn ja harrastukseni”

Jokainen netumilainen saa käyttää 6 % työajastaan osaamisensa kehittämiseen oman kiinnostuksensa mukaan. Netumin tietoturva-asiantuntija Juho Lappalainen hyödyntää tuon ajan esimerkiksi sertifikaattikoulutuksiin. Hänellä on myös harrastuksia, jotka voi sujuvasti yhdistää työn kanssa. Lappalainen arvostaa myös sitä, että osaaminen huomioidaan Netumilla palkkauksessa asti.

Lue, mitä Lappalainen kertoo osaamisen kehittymisestään Netumilla.

Minulla on paljon omia harrastuksia tietoturva-aiheen parissa. Osallistun esimerkiksi Capture the Flag- eli CTF-haasteisiin, joissa etsitään järjestelmiin tarkoituksella tehtyjä haavoittuvuuksia. Olen aina ollut kiinnostunut siitä, miten IT-järjestelmät toimivat ja onko niissä väärinkäyttöpotentiaalia tai vaaran paikkoja.

Harrastuksestani on hyötyä myös päivittäisessä työssäni, samoja työkaluja ja tekniikoita niissä hyödynnetään. Olenkin ollut tosi tyytyväinen siihen, miten Netumilla suhtaudutaan oman osaamisen kehittämiseen. Täällä on aidosti pyrkimyksenä, että jokainen saisi mielekästä tekemistä omalta vahvuusalueeltaan ja pystyisi kehittymään myös muilla alueilla. Samalla panostetaan konkreettisesti asioihin, joiden avulla työn saa sopimaan muun arjen kanssa yhteen.

 

Ei ole tarvinnut itse pyydellä koulutuksia ja sertifikaatteja, vaan ylhäältä päin on kysytty tarpeita.

 

Olen suorittanut täällä työskennellessäni henkilökohtaisesti järjestetyn Offensive Security Certified Professional eli OSCP-sertifikaattikoulutuksen. Se on käytännönläheinen penetraatiotestaukseen painottuva sertifikaattikoulutus. Lisäksi on ollut jo puhetta uudesta sertifikaattikoulutuksesta.

Pääsen oppimaan myös työssäni, sillä toimeksiannot, joita työpöydälleni tulee, vaihtelevat paljon: voi olla tuttua teknologiaa tai teknologiaa, johon en ole koskaan aiemmin törmännyt. Väkisinkin on pystyttävä soveltamaan lennosta ja hakemaan tietoa. Motivaatiota oppimiseen tuo se, että meillä on täällä todella hyvä palautteenantokulttuuri ja osaaminen huomioidaan muun muassa palkkauksessa.

 

Saan tehdä Netumilla työtä, jonka koen mielekkääksi ja kiinnostavaksi.

 

Työn pitää mielestäni olla mielekästä – ei elämän tarkoitus, mutta kyllä se, että pidät työtäsi merkityksellisenä ja kiinnostavana, auttaa siinä, että päivät kuluvat nopeasti. Ja tietysti sekin helpottaa, kun on mukavat tiimikaverit.

Teemme Netumilla paljon työtä tiimeissä tai parityöskentelynä. On hyvä, jos joku haastaa oman näkemyksen. Paljon pääsee myös työskentelemään sellaisten asiantuntijoiden kanssa, joilla on erilaiset vahvuusalueet kuin itselläni. Siinä sitä vasta pääsee oppimaan toisilta, ja se on todella nopeaa oppimista.