Toimitusjohtajalta
Toimitusjohtaja Repe Harmanen liiketoimintakatsauksen
1.1.–31.3.2026 yhteydessä
Ensimmäinen neljännes oli odotustemme mukaan siirtymävaihe. Vertailukautta heikompi tulos heijastaa vertailukauden vahvaa tasoa, nykymarkkinan matalaa aktiviteettia ja viime vuoden isojen hankkeiden päättymistä. Oleellisempaa on, että myynti kehittyi selvästi odotuksiamme paremmin ja kysyntä on kääntynyt asteittaiseen nousuun. Pohja vahvemmalle toiselle vuosipuoliskolle on olemassa.
Kevään aikana käynnistyy useita kooltaan ja vaikuttavuudeltaan merkittäviä asiakashankkeita sekä uusien että nykyisten asiakkaidemme kanssa, joista olemme tiedottaneet erikseen. Nämä hankkeet tukevat liikevaihdon kehitystä ja parantavat näkyvyyttä eteenpäin. Viime vuoden rakenteelliset muutokset, kuten organisaation selkeyttäminen, myynnin uudelleenjärjestelyt ja toimintamallien yksinkertaistaminen, näkyvät jo parantuneena fokuksena toiminnassa sekä kehittyvänä myynti- ja toimituskyvykkyytenä.
Markkinaympäristö Suomessa on edelleen haastava ja hintakilpailu jatkuu. Samanaikaisesti asiakkaiden tarve tehostaa toimintaansa, hyödyntää dataa ja soveltaa tekoälyä kasvaa jatkuvasti. Tämän rinnalla korostuu vaatimus siitä, että kaikki toteutetaan kyberturvallisesti ja tietosuojaa kunnioittaen. Meille kyberturvallisuus ja tietosuoja eivät ole päälle liimattuja lisäyksiä, vaan strateginen läpileikkaava vahvuus. Tämä vahvistaa valintaamme keskittyä data-, integraatio- ja tekoälyratkaisuihin sekä laajentaa asiakaskuntaamme yksityiselle sektorille.
Tekoälyn osalta otamme seuraavan merkittävän askeleen: perustamme koko yhtiön kattavan, täysin tekoälyavusteisesti toimivan virtuaalitiimin, jonka tehtävänä on viedä läpi transformaatiota toiminnassamme, asiakkaillamme ja ratkaisuissamme. Tavoitteena on parantaa tuottavuutta ja kilpailukykyä rakenteellisesti. Tunnistamme samalla, että useissa toimintakriittisissä ympäristöissä toiminnalliset vaatimukset ja tietoturva asettavat reunaehtoja, jotka tulevat aina jossain määrin rajoittamaan täyden tekoälyavusteisuuden soveltamista. Se on myös asiakkaidemme kannalta oikea ja vastuullinen lähtökohta, jossa oikaiseminen olisi kohtalokasta.
Toisella ja kolmannella neljänneksellä painopisteemme on kahdessa rinnakkaisessa kokonaisuudessa: nykyisen strategian kurinalaisessa toimeenpanossa sekä tulevien vuosien suunnan täsmentämisessä. Tavoitteena on varmistaa, että hyödynnämme tekoälyn murroksen ja markkinan rakenteelliset muutokset kilpailijoita nopeammin ja johdonmukaisemmin.
Vaikka alkuvuosi on siirtymävaihetta, myynnin kehitys, käynnistyvät hankkeet ja vahvistuva hankekanta tukevat näkemystämme selkeästä etenemisestä kohti vahvempaa toista vuosipuoliskoa.
Haluan kiittää asiakkaitamme erinomaisesta yhteistyöstä sekä henkilöstöämme sitoutumisesta ja kovasta työstä. Yhdessä rakennamme seuraavaa vaihetta Netumin kehityksessä.
Erinomaista kevättä ja kesää ennen puolivuotiskatsaustamme elokuussa.