Tekoäly ei korvaa ajattelua – se tekee siitä näkyvämpää

Tekoälystä puhutaan usein kuin se olisi vastaus. Nyt saadaan se taikatyökalu, joka ratkaisee asiat puolestamme, päättää nopeammin ja näyttää suunnan, jota emme itse ole osanneet nähdä. Mitä enemmän näiden hankkeiden kanssa on ollut tekemisissä, sitä selvemmin alkaa huomata, että tämä asetelma johtaa harhaan. 

Tekoäly ei näet korvaa ajattelua. Se tekee siitä näkyvämpää. Ero on pieni, mutta tärkeä. Kun organisaatio ottaa tekoälyä käyttöön, se ei tuo mukanaan uutta selkeyttä. Se nostaa pintaan sen selkeyden (tai sen puutteen), joka organisaatiossa jo on. Jos tavoitteet ovat kirkkaat ja päätöksenteko sujuvaa, tekoäly vahvistaa näitä. Jos taas tavoitteet ovat hämärät, vastuut sumeita ja päätökset roikkuvat ilmassa, niin kyllä, tekoäly tekee senkin näkyväksi. Yleensä aika armottomasti. 

Tämä on monelle yllätys. Tekoälyä lähdetään hakemaan ratkaisuksi ongelmaan, joka ei oikeastaan ollut tekninen alun perinkään. Päätöksenteko on ollut hidasta jo pitkään. Tieto on ollut hajallaan jo vuosia. Ihmiset ovat odottaneet toisiltaan vastauksia, joita ei ole tullut. Tekoäly ei näitä asioita korjaa. Se vain nostaa ne valoon, ja siinä valossa on välillä vähän epämukava seistä. 

Parhaat tekoälyhankkeet eivät ala teknologiasta

Tämä selittää myös sen, miksi tekninen ratkaisu ei aina riitä. Voidaan rakentaa hieno malli, kerätä hyvää dataa, tehdä toimiva pilotti – ja silti mitään ei tapahdu. Syy ei ole teknologiassa. Se on siinä, että itse päätöksenteon kohta on yhä epäselvä. Kuka päättää? Millä perusteilla? Milloin? Jos näihin ei ole vastauksia, ei niitä saa myöskään kielimallilta.

Siksi parhaat tekoälyhankkeet eivät yleensä ala teknologiasta. Ne alkavat keskustelusta, johon ei aluksi tarvita yhtään koneoppimismallia. Pysähdytään miettimään yhdessä, missä työ oikeasti tökkii. Mikä päätös on aina liian hidas. Mikä asia tai prosessi toistuu kerta toisensa jälkeen. Missä kohtaa epävarmuus painaa eniten. Vasta kun nämä kohdat on tunnistettu, teknologialla on paikka, johon mennä.

Tästä syntyy myös eräänlainen testi, jolla voi katsoa oman hankkeen terveyttä. Jos hankkeesta puhutaan vain teknologian termein – malleista, alustoista, integraatioista – mutta kukaan ei osaa sanoa selvästi, kenen arki muuttuu paremmaksi, ollaan todennäköisesti vielä alkutekijöissä. Vaikka miltä projektisuunnitelma näyttäisi. Jos taas pystytään kuvaamaan yksinkertaisesti mikä huomenna toimii paremmin kuin tänään, ollaan jo aika pitkällä.

Tekoälyä ei tarvitse pelätä

Tämä on lopulta aika vapauttava ajatus. Tekoälyä ei tarvitse pelätä, eikä siltä tarvitse odottaa ihmeitä. Sen tehtävä on tehdä näkyväksi se ajattelu, jota organisaatiossa joka tapauksessa tehdään. Hyvä ajattelu vahvistuu, huono paljastuu. Kumpikin on arvokasta. Ensimmäinen tuo vauhtia, jälkimmäinen antaa mahdollisuuden korjata kurssia ennen kuin on liian myöhäistä.

Ja siksi parhaat tekoälyyn liittyvät kysymykset eivät ole teknisiä. Ne ovat oikeastaan aika arkisia. Mikä meidän työssämme pitäisi huomenna toimia paremmin kuin tänään? Kenen arjen pitäisi olla helpompaa? Missä kohtaa olemme jo pitkään tienneet, että jotain pitäisi muuttaa, mutta emme ole tarttuneet siihen?

Kun näihin uskalletaan vastata rehellisesti, tekoäly löytää paikkansa aika nopeasti. Eikä silloin oikeastaan puhuta enää tekoälystä. Puhutaan siitä, miten työtä tehdään. Ja se on lopulta ollut koko ajan se tärkein keskustelu.