‹ Tutustu Netumilaisiin

Harri Huikuri, Tiedolla johtamisen asiantuntija

”Netumilla nähdään ihmisen potentiaali ja tuetaan kehittymistä” – tiedolla johtamisen asiantuntija Harri Huikuri on löytänyt oikean paikkansa

Tiedolla johtamisen asiantuntijana Netumilla työskentelevä Harri Huikuri on tavallaan vasta-alkaja ja konkari yhtä aikaa. Hän on alanvaihtaja – hypännyt taloushallinnosta IT-alalle – ja aloitti Netumin data- ja integraatioyksikössä kesällä 2023. Harrille tärkeää töissä on tunne siitä, että ketään ei jätetä yksin.

– Laitoin hakemuksen itse asiassa Netumin data-akatemiaan, joka on tarkoitettu nuorille vastavalmistuneille, mutta tulikin kutsu suoraan työhaastatteluun, 48-vuotias Huikuri kertoo hymyillen päätymisestään Netumille.

Hän kokee, että alanvaihtajilla työpaikan löytäminen voi olla hankalaa, sillä vaatimus pitkästä kokemuksesta usein korostuu. Mutta Netumilla toimitaan toisin.

– Tykkään siitä, että Netumilla katsotaan enemmän ihmisen potentiaalia ja annetaan mahdollisuus kehittyä, sitä jopa aktiivisesti tuetaan. Olen kyllä löytänyt oikean paikkani.

Koodari-haave muuttui talousalan kautta dataan

Tie oikealta tuntuvaan työpaikkaan on kuitenkin vienyt mutkan kautta. Alan vaihto ei Harrin tapauksessa tarkoittanut valtavaa loikkaa alalta toiselle vaan hän ikään kuin palasi alkuperäiseen suunnitelmaansa: 

– Ihan ensimmäisenä – siis tosi nuorena – opiskelin yo-merkonomiksi ja ensimmäinen työpaikkani oli taloushallinnon puolella. Kuitenkin jo silloin opiskelin työn ohessa IT-tradenomiksi, sillä IT-ala kiinnosti, hän muistelee.

– Mutta sitten muutin Turusta Helsinkiin eikä koodarin paikkaa löytynyt, vaikka niitä töitä hain, vaan ensimmäisenä tärppäsi talouspäällikön homma ja sille tielle jäin 20 vuodeksi.

Vaikka Harri viihtyi talousalalla ja päätyi IT-taustansa vuoksi muun muassa raportoinnin ja erilaisten analytiikkatoteutusten pariin, kyllästyminen hiipi mieleen pikkuhiljaa. Niinpä hän kaivoi vanhan ajatuksen IT-alasta esille ja opiskeli työn ohessa informaatioteknologian tutkinnon.

– Ajattelin ensin lähteväni nyt sille aiemmin kaavailemalleni koodarin uralle, mutta data- ja analytiikkapuolta oli opinnoissa paljon ja se tuntuikin luontevammalta.

Työ joustaa moneen suuntaan ja tuo myös onnistumisen kokemuksia

Nyt Harri työskentelee Netumilla ratkaisukehitystiimissä, jonka tehtävänä on toteuttaa erilaisia tietovarastoratkaisuja asiakkaille. Työhön kuuluu sekä itsenäistä työskentelyä että erilaisia palavereja asiakkaiden kanssa.

Harrin mielestä yksi työn parhaita puolia on joustavuus, eli mahdollisuus päättää itse lähes kaikki: työskenteleekö etänä vai toimistolla, mihin aikaan päivästä työskentelee ja myös mitä milloinkin tekee. Työ ei kuitenkaan ole joka päivä samanlaista, yllätyksiäkin tulee.

– Jos asiakkaalle tehdyssä ratkaisussa, joka on meillä ylläpidossa, tulee joku muutostarve tai häiriö, sellaisista saattaa tulla tekemistä yllättäen. Mutta toisaalta niiden ratkaisemisesta saa myös aina mukavia onnistumisen fiiliksiä.

Ikuiseksi opiskelijaksi itseään tituleeraava Harri sanoo, että Netumin tarjoama mahdollisuus käyttää työaikaa osaamisen kehittämiseen on erittäin positiivinen juttu.

– IT-alalla teknologiat muuttuvat jatkuvasti ja niissä täytyy pysyä ajan tasalla. Lisäksi sertifikaatit ovat tärkeitä ja opiskelen sekä pitääkseni aiemmin suoritetut voimassa että uusia sertifikaatteja varten.

Netumilla on kotoisa tunnelma ja kaikki ovat helposti lähestyttäviä

Kun tulee puhe tiimistä ja työkavereista, Harri huikkaa hymyillen, että kaikki ovat kivoja.

– Ja nimenomaan meillä näkyy toisten auttaminen, ketään ei jätetä ongelmien kanssa yksin pulaan. Meillä on aidosti toisia tukeva ilmapiiri.

Vaikka Netumilla on työntekijöitä yli 400, Harrin mielestä yrityksessä on säilynyt sellainen pienen firman tunnelma, että ihmiset tuntuvat olevan lähellä toisiaan.

– Tuntuu kodikkaalta. Ja ylipäätään kaikki netumilaiset ovat helposti lähestyttäviä.

Toisaalta Harri muistaa mainita, että IT-firmassa on tietenkin nykyään työkaverina myös tekoälyapuri. Siltä on ollut kätevä kysyä apua muun muassa virheiden löytämisessä tai tietyn skriptin luomisessa.

– Työasioita en jää vapaa-ajalla onneksi pyörittelemään. Siinä auttaa varsinkin liikunta: rankempi juoksulenkki tai pitkä pyöräily nollaa pään tehokkaasti.

 

Lue myös Harrin haastattelu Iltalehdessä: https://www.iltalehti.fi/tyoelama/a/972f81fc-d48a-4cf0-b4d3-fe50883de2f6