Hyppää sisältöön

Laboratoriojärjestelmien kehitystä Mylabin kanssa

Asiantuntijapalvelut Ohjelmistokehitys Web-kehitys
10.12.2024

Mylab on Suomen johtava laboratoriojärjestelmien toimittaja. Vuonna 2020 Mylab aloitti merkittävän projektin tavoitteenaan tehostaa genetiikan laboratorioiden näytteidenhallintaa ja prosesseja. Kehitettävä järjestelmä vaati vahvaa ohjelmistoratkaisua näytedatan monimutkaisen käsittelyn hallintaan. Netum Asiantuntijapalvelut (ent. Buutti Oy) on tehnyt yhteistyötä Mylabin kanssa jo vuodesta 2021, ja konsulttimme ovat tuoneet kaivattua lisäresurssia tiimiin.

Asiantuntijapalveluiden konsultit liittyivät Mylabin kehitystiimiin tukemaan projektia tuomalla mukanaan vahvaa käyttöliittymän ja taustajärjestelmän ohjelmointiosaamista. Konsultit työskentelevät erityisesti Spring, Kotlin- ja React-teknologioiden parissa. Tietokantapuolella käytössä on ollut PostreSQL. Vaikka Kotlin ja genetiikan domain olivat uusia monelle tiimiläiselle, yhteistyö on sujunut saumattomasti. Teemu, yksi Buutin konsulteista kertoo, että valinta käyttää Kotlinia on osunut nappiin, sillä sen avulla kehitystyö on sujunut jopa sulavammin kuin perinteisillä Java-pohjaisilla ratkaisuilla.

– Vaikka genetiikan laboratorioiden toiminta oli minulle uutta, Mylabin asiantuntijoiden kanssa on ollut helppo tehdä yhteistyötä ja oppia projektin vaatimuksista nopeasti, kertoo konsulttina projektissa työskentelevä Teemu.

– Tiimin sisällä kommunikaatio on avointa ja kannustavaa, ja olemme saaneet vastuuta ja luottamusta kehitystyössämme, hän jatkaa.

– Mylabin porukka on ollut todella asiantunteva ja asiallinen. Työtä tehdään hyvässä hengessä ja jokainen saa aikaa keskittyä kehitystyöhön. Kotlinin käyttö tässä projektissa on ollut ensimmäinen kerta minulle, ja olen oppinut erityisesti siitä paljon uutta, lisää Jesse, toinen Netum Asiantuntijapalveluiden konsulteista.

Projektin edetessä tuotantoon, Asiantuntijapalveluiden konsulttien työ Mylabin tiimin kanssa on auttanut varmistamaan, että kehitystyö etenee sujuvasti ja keskittyen olennaiseen.