Mihin säästetty minuutti oikeasti menee? – Uusia mittareita tekoälyn vaikuttavuuden arviointiin

Kun tekoälyhankkeiden tuloksia esitellään johtoryhmille tai ohjausryhmille, keskustelu päätyy usein samoihin uomiin: Kuinka monta tuntia säästyi? Kuinka monta käyttäjää palvelulla on? Kuinka paljon sisältöä tuotettiin aiempaa nopeammin? Kokoushuoneessa nyökkäillään tyytyväisinä, kun taulukot näyttävät vihreää ja tekoälyinvestointi vaikuttaa paperilla menestykseltä.

Suomalaisessa liike-elämässä on syvällä istuva perinne nojata teknologia- ja insinöörivetoiseen ajatteluun. Eurot ja säästetyt minuutit on helppo syöttää taulukkoon, ja tässä taloustilanteessa nopeat voitot tarjoavat helpon, joskin usein valheellisen tunteen hallinnasta.

Pelkkiä sekuntikelloja ja käyttöasteita tuijottamalla nähdään kuitenkin vain pieni siivu todellisuudesta. Teknologia on aina ollut sujuvan arjen ja inhimillisen tekemisen mahdollistaja, ei sen päätepiste. Löytyykö tärkein kysymys lopulta jostain aivan muualta kuin siitä, kuinka paljon aikaa säästyi?

Nuo rakkaat numerot!

Mittareissa ei sinänsä ole mitään vikaa. Päinvastoin, jokainen organisaatio tarvitsee näkyvyyttä siihen, mitä investoinneilla saadaan aikaan. Silti huomaan pohtivani yhä useammin, miksi keskustelu pysähtyy lähes poikkeuksetta ajan mittaamiseen.

Jos uuden järjestelmän käyttöönotto nopeuttaa työntekoa kymmenellä prosentilla, onko se automaattisesti onnistuminen? Jos työntekijä saa raportin valmiiksi tunnin aiempaa nopeammin, syntyikö silloin tunnin verran lisää arvoa? Vai mittaammeko tässä oikeasti vain helppoa välivaihetta?

Tekoälyhankkeissa aika on helppo asia mitata, kun taas aito vaikuttavuus vaatii pidempää tarkastelua. Pelkkiin tehokkuuslukuihin tuijottaminen johtaa huomaamatta siihen, että alammekin optimoida itse mittaria. Organisaatioon hiipii ajatus, että onnistuminen tarkoittaa mahdollisimman monen minuutin poistamista prosessista. Silloin huomio siirtyy siihen, kuinka nopeasti työ tehdään, eikä siihen, kuinka viisaasti se tehdään. Asiantuntijatyössä nämä kaksi asiaa ovat harvoin sama asia.

Entä jos vaikuttavuus syntyykin muualla?

Tekoälyn merkittävin vaikutus ei peilaudu säästetyssä ajassa, vaan siinä, mitä tuolla vapautuneella ajalla tapahtuu. Parhaimmillaan teknologia siirtää ihmisten aikaa rutiineista harkintaan, tiedon etsimisestä sen tulkitsemiseen, dokumenttien kokoamisesta asiakkaan tilanteen ymmärtämiseen ja raportoinnista aitoon keskusteluun. Nämä ovat asioita, joita on huomattavasti vaikeampi tallentaa taulukkoon kuin minuutteja, mutta juuri niissä piilee organisaation todellinen kilpailuetu.

Mitä tapahtuu päätöksenteon laadulle, kun tietoa löytyy nopeammin? Mitä tapahtuu asiakastapaamiselle, kun valmisteluun käytetty kiire vähenee? Mitä tapahtuu työyhteisölle, kun ihmisillä on enemmän tilaa ratkoa ongelmia yhdessä?

Yksikään järjestelmän käyttöaste ei vastaa näihin kysymyksiin. Seuraava kehitysaskel tekoälyn hyödyntämisessä ei liitykään uusiin malleihin tai tehokkaampiin työkaluihin, vaan kykyymme arvioida työn laadullista muutosta. Tekoäly on ennen kaikkea työn ja toimintatapojen kehittämisen väline, ja sen mukana arvioinnin on laajennuttava koskemaan koko työn muotoilua.

Entä jos mittaisimme oppimista ja arjen sujuvuutta?

Asiantuntijatyössä kyse on harvoin liukuhihnatuotannosta, jossa pelkkä suoritteiden määrä ratkaisee. Kyse on laadusta, luottamuksesta, työyhteisön sosiaalisesta liimasta ja hyvistä päätöksistä. Perinteisten suoritusmittarien rinnalla ihmisten arki ja voimavarat antavatkin paljon luotettavamman kuvan suunnasta.

Olen ollut todistamassa tilannetta, jossa vaikealta vaikuttanut strateginen kehittämishanke ratkesi ällistyttävän helposti tekoälyä hyödyntäen. Olennaisinta siinä ei kuitenkaan ollut se, että järjestelmä antoi valmiita vastauksia, vaan se, mitä ihmisen omissa ajatuksissa ja oppimisessa tapahtui prosessin aikana. Työntekijä oivalsi jotain uutta omasta työstään ja organisaatiostaan. Tekoäly voi tuottaa raakavedoksen sekunneissa, mutta se ei määritä merkitystä eikä korvaa inhimillistä pähkäilyä.

Tekoälyhankkeissa kertyy jatkuvasti arvokkaita havaintoja siitä, miten tieto liikkuu, missä päätöksiä tehdään ja mikä työssä todella tuottaa arvoa. Tärkein kysymys kuuluukin: kuinka paljon organisaatio onnistuu tämän kaiken myötä oppimaan? Jos oivallukset jäävät vain yksittäisten kokeilijoiden varaan, niiden vaikuttavuus kuivuu kasaan. Aito arvo syntyy vasta silloin, kun uusi ymmärrys ja sujuvammat toimintatavat muodostuvat koko yhteisön pääomaksi.

Mitä saamme aikaan yhdessä?

Pelkkä käyttöönotto ja kokeiluvaihe alkavat olla takana. Nyt merkityksellisimmäksi kysymykseksi nousee se, mitä hyvää tekoälyllä saadaan pysyvästi aikaan. Se vaatii rohkeutta katsoa automaatiolukujen ja säästettyjen minuuttien taakse.

Tekoäly on viime kädessä aivan muuta kuin teknologinen haaste. Teknologia on vain väline. Se ei koskaan ratkaise sitä, mihin suuntaan organisaation pitäisi kulkea, millaisia arvoja vaalitaan tai miltä mielekäs arki meillä näyttää. Sen ratkaisemme me ihmiset keskenämme, vuorovaikutuksessa ja yhteistyössä.

Vaikuttavuutta ei synny siitä, että prosessi nopeutuu, vaan siitä, että ihmiset tekevät parempia päätöksiä, kohtaavat asiakkaita syvemmin ja saavat käyttää omaa parasta osaamistaan. Nopeampi työ on hyvä asia, mutta vielä tärkeämpää on se, johtaako se viisaampaan työhön.