Parturikampaajasta ohjelmistokehittäjäksi: Helin tarina
Heli on aikaisemmalta ammatiltaan parturi-kampaaja, jonka IT-ala vei lopulta mennessään. Helin ura Netum Asiantuntijapalveluilla (ent. Buutti Oy) starttasi marraskuussa 2019, kun hän tuli opintojensa kautta yritykseen työharjoitteluun. Onnistuneen työharjoittelun ja sisäisten projektien myötä Heli eteni kouluttajaksi silloisen Buutti Educationin puolelle ja nykyisin hän työskentelee konsulttina potilassoftan kehityksen parissa.
Helin mielestä parasta ohjelmistokehittäjän työssä on monipuolisuus ja vaihtelevat päivät. Arki pitää sisällään esihenkilö- ja projektityötä, kouluttamista ja välillä saa itsekin kouluttautua.
– Kaikkea löytyy saman katon alta, ei tarvitse vaihtaa, hän sanoo.
Netum Asiantuntijapalveluiden sisäinen kommunikaatio on Helin mukaan ollut alusta alkaen suoraa, eikä toimarinkaan yhtäkkinen soitto aiheuta välitöntä paniikkia. Työntekijöistä pidetään huolta ja mikäli joku vähänkään viestii, että nyt alkaa olla rankkaa, tähän reagoidaan nopeasti ja kaikki turha heitetään roskikseen.
Helin vapaa-aika on pitkälti kaikkea muuta kuin teknologiaa. Hän ei esimerkiksi omista omaa henkilökohtaista tietokonetta. Tyttären ja Helin yhteinen hevosharrastus, couch co-op -pelaaminen miehen kanssa, leipominen ja ruoanlaittaminen saavat ajatukset tehokkaasti toisaalle. Helin tämän hetkinen lempiruoka on intialainen butter chicken. Lempiruoka vaihtelee kuitenkin kausittain.