IT-palvelutalo Netum jatkoi kannattavalla kasvu-uralla – vuoden 2020 liikevaihto kasvoi 31 prosenttia

Netum Group Oy
Tiedote 28.1.2021

 

Netum-konsernin liikevaihto 1.1.–31.12.2020 oli 17,5 miljoonaa euroa (2019: 13,4 miljoonaa euroa). Liikevaihto kasvoi 31 prosenttia edellisestä vuodesta. Liikevoitto ennen liikearvon poistoja (EBITA) kasvoi 3,0 miljoonaan euroon ja oli 17 prosenttia liikevaihdosta (2019: 1,5 miljoonaa euroa ja 11 prosenttia liikevaihdosta).*)

Orgaanisen kasvun lisäksi Netumin liikevaihdon kasvuun vaikutti vuoden 2019 kesäkuussa ostetun AgentIT Finland Oy:n (nykyinen Netum Integrations Oy) sisältyminen konsernilukuihin koko tilikauden osalta.

”Netumin liiketoiminta kehittyi vahvasti koronapandemian aiheuttamista haasteista huolimatta. Liikevaihtomme kasvoi kolmanneksella, ja erinomainen kannattavuutemme parani entisestään. Vuoden 2020 aikana solmimme useita merkittäviä sopimuksia muun muassa Postin, Opetushallituksen, Rajavartiolaitoksen, Tampereen kaupungin sekä Lapin korkeakoulukonsernin kanssa. Haluankin kiittää niin uusia kuin pitkäaikaisiakin asiakkaitamme hyvästä yhteistyöstä ja heidän osoittamastaan luottamuksesta Netumiin. Suuri kiitos kuuluu myös ammattitaitoiselle henkilöstöllemme. Koronapandemian tuomista haasteista huolimatta pidimme hyvää huolta asiakkaistamme ja jatkoimme heidän liiketoimintansa tukemista kehittämällä ratkaisuja Legacy to Digi -lähestymistapaamme luottaen”, sanoo Netumin toimitusjohtaja Matti Mujunen.

Netum jatkoi vuoden 2020 aikana myös investointeja liiketoimintansa kehittämiseen. Yhtiö keskittyi vuoden aikana muun muassa asiakkuuksien hallinnan parantamiseen sekä toiminnanohjausjärjestelmän jatkuvaan kehitystyöhön. Vuoden 2020 aikana Netum järjesti henkilöstölleen osakeannin, jonka seurauksena yhtiön osakkeenomistajia oli vuoden lopussa 47. Vuonna 2020 Netum määritteli myös strategiansa vuosille 2021–2023.

”Netumin liikevaihto on viimeisen viiden vuoden aikana yli kaksinkertaistunut, ja olemme siirtymässä kasvustrategiassamme uuteen vaiheeseen. Strategiamme mukaisesti aiomme edelleen kehittyä asiakaslähtöisenä, aikaansaavana ja viihtyisänä työyhteisönä ja jatkaa kannattavaa kasvuamme sekä orgaanisesti että yritysostoin. Tavoitteidemme tueksi suunnittelemme listautumista First North -markkinapaikalle vuoden 2021 aikana”, toteaa Mujunen.

Netum tiedotti tänään 28.1.2021 suunnittelevansa listautumista Nasdaq Helsingin First North Growth Market -markkinapaikalle vuoden 2021 aikana.

 

*) Vuoden 2020 luvut tiedotteen julkaisupäivänä tilintarkastamattomia.

Lisätietoja: 

 

Matti Mujunen, toimitusjohtaja
p. 0400 476401
E-mail: matti.mujunen@netum.fi

 

Netum lyhyesti

Netum on vahvasti kasvava IT-palvelutalo, jolla on yli 20 vuoden kokemus vaativista IT-hankkeista. Netumin tavoitteena on olla alan luotetuin kumppani ja halutuin työnantaja. Yhtiö palvelee julkishallintoa sekä yritysasiakkaita Legacy to Digi -konseptilla, joka yhdistää käytössä olevat perinteiset tietotekniikkaratkaisut uusimpiin digitaalisiin sovelluksiin. Vuonna 2020 Netum-konsernin liikevaihto kasvoi 17,5 miljoonaan euroon, ja kasvua oli 31 prosenttia edellisvuodesta. Liikevoitto ennen liikearvon poistoja oli 3,0 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa oli vuoden 2020 aikana keskimäärin 128 henkilöä. Tällä hetkellä Netumilla on 145 työntekijää Helsingissä, Tampereella, Turussa ja Porissa.