Netumin ohjelmistosuunnittelija Petteri Vainio: ”Pystyn suorittamaan työajallani Microsoftin sertifikaatteja”

Jokainen netumilainen saa käyttää 6 % työajastaan osaamisensa kehittämiseen oman kiinnostuksensa mukaan. Netumin ohjelmistosuunnittelija Petteri Vainio käyttää tuon ajan pääosin sertifikaattikoulutuksen suorittamiseen. Hän kiittelee myös Netumin oppimiseen kannustavaa johtamiskulttuuria ja rahallista panostusta koulutuksiin.

Lue, mitä Vainio kertoo osaamisen kehittämisestään Netumilla.

 

Minulle sopii hyvin tapa, jolla Netum tukee osaamiseni kehittämistä. Olen saanut tuoda esiin omat kiinnostuksenkohteeni ja työnantaja on sitten rohkaissut tiettyyn suuntaan. Pidän siitä, että saan opiskelulleni aikaa ja rauhaa ja arvostan sitä, että Netum maksaa sertifikaateista aiheutuvat kustannukset.

 

Uskon, että suorittamistani sertifikaateista on suoraa hyötyä uralleni.

 

Viime syksynä suoritin Microsoftin Azure Fundamentals AZ-900 -pilvipalvelujen perusteet -sertifikaatin. Kun olen LinkedInissä maininnut tuosta sertifikaatista, ovat headhuntereiden kyselyt lisääntyneet saman tien – vaikka siinä on vasta perusteet suoritettuna! Ja onhan se tuonut myös lisää itsevarmuutta ja kokonaisnäkemystä asioista.

Nyt minulla on meneillään DP-300 Administering Relational Databases -sertifikaattikoulutus, joka ei tuo suoraa apua työtehtäviini. Mutta olen työskennellyt alalla jo 20 vuotta ja huomannut, että relaatiotietokannat on hyvä kivijalka osaamissalkussa, eli uskon tällekin osaamiselle löytyvän vielä käyttöä.

Lisäksi olen käynyt muutaman päivän fasilitointimenetelmät-kurssin ja oppinut, miten työpajoja vedetään etätyössä. Ja ensiapuataitojanikin olen päässyt kertaamaan.

 

Osaamispankki, jota olen itse aikoinaan ollut rakentamassa, on tuonut lisämotivaatiota osaamiseni kehittämiseen.

 

Meillä on Netumilla käytössä osaamispankki, josta löytyy asiantuntijoiden henkilökohtaisia ansioluetteloita ja osaamisia kirjattuina. Minulle se toimii itseni kehittämisen kannusteena, sillä kyllähän se kasvattaa arvoani työnantajalle, kun on sellainen ansioluettelo, jota myyjät voivat myydä asiakkaille.

Mielestäni myös Netumin työilmapiiri tukee hyvin oppimista. Täällä kohdataan ihminen ihmisenä ja johtajat ymmärtävät myös teknologiaa. Voi luottaa siihen, että oma osaaminen kehittyy jatkuvasti.