Tekoälyn ymmärtäminen on uusi kansalaistaito

Tekoälymurros on tällä hetkellä yksi kuumimmista puheenaiheista työpaikoilla. Keskustelu on monipolvista ja välillä hyvin dramaattistakin. Jos katsoo asiaa vähän enemmän lintuperspektiivistä, on hyvä pohtia miten työ muuttuu tekoälyn myötä ja miten meidän on viisasta toimia muutoksen keskellä. Tulevaisuudessa tekoälyn toimintaperiaatteiden ymmärtäminen on yksi keskeisimmistä kansalaistaidoista. 

Tekoäly muuttaa työtä 

Tekoäly muuttaa väistämättä työelämää. Se poistaa ihmiseltä työtehtäviä, mutta samalla tekee monen ihmisen työn arjesta helpompaa. Yksittäisissä työtehtävissä tekoäly ei välttämättä korvaa ihmistä täysin, mutta tekoäly muuttaa työntekijän roolia tai työnkuvaa merkittävästi ajan kuluessa. 

Tietyissä asioissa tekoäly tulee olemaan ylivertainen ihmiseen verrattuna, ja näin ollen kannattaakin pohtia, mikä on järkevä työnjako ihmisen ja tekoälyn välillä. Toisaalta näinhän on ollut teknologian kanssa jo pitkään. Erilaiset mekaaniset koneet, laskimet ja tietokoneet ovat pystyneet jo pitkään tekemään tiettyjä asioita enemmän ja paremmin kuin ihmiset.  

Teollisuus on jo kokenut monia vallankumouksia, mutta niin on tietotyökin tietokoneiden kehityksen ja internetin myötä. Vanhoja liiketoimintamalleja sekä toimintatapoja on kuollut ja uusia syntynyt. Osa tästä on johtunut teknologisesta kehityksestä, ja osa taas siitä, että ihmiset ovat oppineet ja tottuneet toimimaan uudella tapaa. Finanssipalvelut tarjoavat hyvän esimerkin: kivilinnojen tiskeiltä on siirrytty taskussa istuvaan mobiilipankkiin.  

Tekoälynkin vahvuudet ovat rajalliset  

Tekoälyn kykyjen kehitys on ollut etenkin viime vuosina huimaa ihmisen näkökulmasta katsottuna. Tekoäly onnistuu välillä hyvinkin ajatustenlukijamaisesti ja yllättää ihmisen omilla erinomaisilla kyvyillään.  

Tekoälyn kyvykkyys pohjautuu kuitenkin hyvin pitkälti sen opetuksessa käytettyyn dataan ja sen käytettävissä oleviin tietopankkeihin, tekoälyn toimintojen ohjelmointiin sekä sille määritettyihin tehtäviin ja tavoitteisiin. Tekoälyn voidaankin sanoa oikeastaan poikkeuksetta toistavan olemassa olevaa ja sille osoitettuja asioita.  

Tekoälyn kyky luoda uutta on erilaista kuin ihmisellä. Tekoälyn luomiskyky tarkoittaa sitä, että se kykenee rajallisesti luomaan uusia asioita yhdistelemällä uudella tapaa erilaisia olemassa olevia tekijöitä ja niihin liittyviä tietoja.  

Ihmisen vahvuus on kyky muuttaa asioita ja muuttua maailman mukana 

Ihmisen erityinen vahvuus on kyky toimia luovasti ennalta määrättömällä tavalla sekä tehdä yhteistyötä muiden kanssa saavuttaakseen erilaisia, usein paljonkin muuttuvia tavoitteita.  

Ainakin nähtävässä lähitulevaisuudessa tekoäly toimii sille osoitetussa paikassa ja määritetyssä kontekstissa. Ihminen kykenee puolestaan luomaan uusia toimintatapoja, sääntöjä sekä maailmoja ajattelemalla olemassa olevaa uudesta näkökulmasta ja muuttamalla omaa toimintaansa sitten tämän mukaisesti. 

Ihmisellä on myös vahvuus soveltaa juuri oikeanlaisia toimenpiteitä erilaisissa nopeaa toimintaa vaativissa tilanteissa. Ihminen on erittäin taitava tekemään nopeita päätöksiä etenkin arkielämässä, koska hän pystyy toimimaan nopeasti aistiensa ja opittujen rutiinien mukaisesti.  

Panosta tekoälyn ymmärtämiseen sekä ihmisen kilpailutekijöihin 

Ihmisen tulisikin mielestäni panostaa kahteen asiaan: tekoälyn toiminnan ymmärtämiseen ja niihin asioihin, joissa tekoäly ei ole erityisen hyvä, tai joita se ei osaa ollenkaan.  

Isossa mittakaavassa on varmasti hyväkin, että toistuvaa ja yksinkertaista päättelyä vaativa tietotyö siirtyy tekoälylle. Näin ihmiset saavat keskittyä siihen missä ovat hyviä, eli toimimaan yhdessä monimutkaisissa tilanteissa, joissa pitää kyetä yhdistelemään erilaisia älykkyyden lajeja, luomaan jotain uutta ja vaikuttamaan muihin ihmisiin. 

Ihmisen ei kannata siis taistella tietokoneen kanssa laajamittaisissa mekaanisissa tehtävissä. Oikeassa elämässä hyvän päätöksen tekeminen ja siihen liittyvien toimenpiteiden suorittaminen vaatii kuitenkin paljon sellaisia taitoja, mitä tekoälyn voi olla mahdotonta hahmottaa ja toteuttaa omassa toimintaympäristössään. On myös hyvä muistaa, että tekoälykään ei ole ajatustenlukija ja ihmisen toiminnan mallintaminen kaiken kattaviksi tietoteknisiksi prosesseiksi on usein mahdotonta.  

Ilon kautta! 

Tekoälyn ymmärtäminen on tulevaisuuden keskeinen kansalaistaito. Digitaalisten palvelujen merkitys on valtavan suuri tänä päivänä ja niissä hyödynnetty tieto on ihmisen ja yhteiskunnan toiminnan kannalta elintärkeää. Tekoälyn vaikuttaessa digitaalisten palvelujen toimintaan pitää ymmärtää yhä syvemmin teknologian toimintaa ja sen vaikutuksia.  

Digimyönteinen asenne on myös tekoälyn aikakaudella valttikortti. Digitalisaatio ja tekoälyn kehitys osana sitä ei ole häviämässä mihinkään. Vaikka tekoälyn myötä tulee varmasti monenlaisia haasteita, niiden ratkaisemisesta tulee yksi osaamisalue osana ihmisen taitoja. Teknologinen kehitys on aina ollut osa ihmisen elämää ja historiaa, ja se on avannut ovia uusiin mahdollisuuksiin sukupolvesta toiseen.  


Tuomas Koskiniemi
Johdon konsultti, Netum Oy
tuomas.koskiniemi@netum.fi

 

 

Haluatko lisätietoja? Ota meihin yhteyttä!