Tekoäly etenee, mutta muutoskyky laahaa – käsissämme on inhimillinen kriisi

Tämä mielipidekirjoitus on alunperin julkaistu Kauppalehdessä 28.1.2026. Pääset lukemaan alkuperäisen tekstin täältä.

Digitalisaation vuosikymmenet opettivat meille yhden kiistattoman asian: teknologia kehittyy aina nopeammin kuin ihmisten ja organisaatioiden kyky muuttua.

Siksi verokortti päivittyy nykyään automaattisesti ja pysäköinti hoituu puhelimella. Jokaisen teknologisen edistyksen takana on ollut hidas ja toisinaan kivuliaskin sopeutuminen.

Nyt olemme siirtyneet tekoälyn aikakauteen, ja sama epäsuhta kasvaa moninkertaiseksi. Tekoälyn kehitys on eksponentiaalista, mutta suomalaisten organisaatioiden muutoskyky ei ole kahdessakymmenessä vuodessa juurikaan vahvistunut.

Muutoskyvyn tärkeydestä kirjoitti hiljattain myös Henna Ahtola mielipidekirjoituksessaan (KL 19.11.). Käsissämme ei ole tekninen vaan inhimillinen kriisi. 

Suurin este tekoälyn hyödyntämiselle ei ole datan laatu, mallien kypsyys tai sääntely, vaan johtamisen ja organisaatiokulttuurin jäykkyys. Yritykset voivat kuvitella olevansa ketteriä, mutta todellisuudessa päätöksenteko on hidasta, riskinotto varovaista, ja kokeilukulttuuri jää puheen tasolle. 

Tekoäly ei kysy, osaammeko koodata. Se kysyy, uskallammeko muuttua. Teknologia ei hyödytä, jos organisaatiot eivät kykene ravistelemaan toimintamallejaan. Johtajien epäröinti johtaa koko organisaation pysähtymiseen. 

Pelko näkyy hankkeiden pitkään jatkuvana suunnitteluna ja varmisteluna. Monelta johtajalta puuttuu myös kyky osata validoida työntekijöiden huolet, mikä entisestään vaikeuttaa asioiden aikaansaamisessa. Tähän on saatava muutos. 

Suomen kilpailukyky ei ratkea sillä, kuinka paljon investoimme tekoälyyn, vaan sillä, kuinka nopeasti uskallamme muuttaa tapamme tehdä työtä. Teknologia pystyy siihen – pystymmekö me?