Netum
Antti Rauhala, Lead software developer

Antti Rauhalan työ on sopiva yhdistelmä ihmisiä ja teknologiaa

EURA-projektissa lead software developerina ja tiiminvetäjänä toimiva Antti Rauhala lähti hakemaan Netumilta suuria projekteja, tuoreita teknologioita sekä aiempaa enemmän vastuuta. Antille tiimin ohjaaminen ja uusien tekijöiden perehdyttäminen työhönsä antaa paljon. Itse koodauskin kiehtoo kuitenkin edelleen siinä määrin, että pelkkään projektin vetämiseen Antti ei aio ryhtyä.

– Työni on yhdistelmä ihmisnäkökulmaa ja teknistä osaamista. Minun täytyy tarvittaessa pystyä neuvomaan muita työssään eteenpäin. On ollut myös tosi antoisaa sparrata kavereita aivan ensimmäisissä kokemuksissaan työelämästä. Hienoahan se on nähdä, kuinka uudet tekijät pääsevät vauhtiin, Antti sanoo hymyillen.

Moniulotteinen tehtävä myös haastaa toisinaan. Yhtä aikaa on taivuttava moneen: on varmistettava, että muiden työ sujuu, vastattava kysymyksiin ja samalla hoidettava oma osuus konkreettisesta kehitystyöstä.

– Rooliani on myös säädetty matkan varrella. Jossain vaiheessa minulla oli enemmänkin asioita hallittavana. Totesimme, että työtä on liikaa, joten osa siitä delegoitiin muille tekijöille. Sen jälkeen balanssi löytyi, ja minulla on sopivasti omaa ohjelmointityötä ja tiimin yhteistä tekemistä. On hienoa, että toiveeni kuultiin ja sain kertoa niistä avoimesti, Antti kiittää.

”Pystyn tässä tehtävässä yhdistelemään omia vahvuuksiani ja hyödyntämään kaiken kapasiteetin, jota minulta löytyy.”
Antti Rauhala

Kiinnostavat projektit, hyvät työkaverit ja kehittyvä yritys

Ohjelmistotekniikan diplomi-insinööriksi kouluttautunut Antti on pitkän linjan ohjelmistokehittäjä. Uransa aikana hän on ehtinyt tehdä projekteja ja järjestelmiä terveydenhuollon mobiilisovelluksesta ravintola- ja huoltamopuolen kassajärjestelmään. Nykyisessä tehtävässään hän aloitti toukokuussa 2020, vaikka olikin ollut Netumilla kiikarissa jo pitkään – ja päinvastoin.

– Ensikosketus Netumiin tuli jo kymmenen vuotta sitten, kun headhunter otti yhteyttä ja kyseli kiinnostustani. Silloin ajoitus ei ollut oikea, mutta suosittelin kaveriani, joka saikin paikan. Viisi vuotta myöhemmin hain itse Netumille töihin, mutta päädyin kuitenkin toisaalle. Viime vuonna sain sitten toisen yhteydenoton headhunterilta, ja se tuli juuri oikeaan aikaan, kertaa Antti.

Mielenkiintoiset projektit, mukavat työkaverit ja ympärillä kasvava ja kehittyvä yritys – siinä Antin mielestä Netumin hienoudet tiivistettynä.

– EURA on useita vuosia kestävä projekti, ja on hienoa päästä näkemään kaikki ohjelmistoprojektin osa-alueet ja hallitsemaan riippuvuuksia sen sisällä. Innostun siitä, kun porukalla saamme valmiiksi toimintoja ja suuren kokonaisuuden osasia.

Ammattitaito on kaiken alku ja juuri

Työpaikkansa kulttuuria Antti kuvailee maanläheiseksi ja rennoksi: byrokratia on vähäistä ja ihmisistä tulee usein läheisiä keskenään. Töitä tehdään aidosti tiimeissä, joten ongelmanratkaisuun saa apua. Projekteissa tiimi on aktiivisesti myös asiakkaan apuna, ja vuoropuhelu on jatkuvaa.

– Ammattitaito on minulle Netumin arvoista tärkein. Pyrin aina siihen, että teemme tilanteeseen sopivia ratkaisuja, kuuntelemme asiakkaan tarpeita herkällä korvalla ja ehdotamme uusia tulokulmia. Ammattitaidon kautta tulevat myös vahva asiakkaan arvostus ja kyky auttaa toisia työssään, Antti summaa.

Netum
Netum