Netum

Netum yhteistyöhön golfpelaaja Sanna Nuutisen kanssa

Netum on tehnyt yhteistyösopimuksen Sanna Nuutisen kanssa. Nuutinen kertoo taustoistaan ja yhteistyöstä alla.

Olen Sanna Nuutinen, golfammattilainen Naisten Euroopan kiertueella. Asun Helsingissä, josta reissaan ympäri maailmaa kisojen ja leirien perässä. Reissupäiviä tulee pari sataa vuodessa ja tähän reissaamiseen on tullut totuttua jo nuoresta tytöstä, kun ensimmäisen kerran pääsin maajoukkueen mukaan 15-vuotiaana. Tätä seurasi neljä vuotta Yhdysvaltojen yliopistogolfia Teksasissa, josta valmistuin urheilupsykologian kandidaatin paperein. Itse lajin pariin eksyin jo seitsemänvuotiaana, kun vanhemmat raahasivat minut mukaan kentälle. En missään nimessä tykännyt lajista heti alkuun, mutta kipinä syttyi nopeasti kun tajusin, että olen hyvä tässä. Rakastuin lajissa itseni kehittämiseen, uuden oppimiseen, oivaltamiseen ja kilpailemiseen.

Minut tunnetaan kovana harjoittelijana. Myönnän. Olen koukussa harjoittelemiseen - sekä fysiikka-, laji- että mentaaliharjoitteluun. Treenaamisessa koukuttaa eniten se, että näkee oman työn tuloksen. Näen konkreettisesti sen, kuinka kehityn kausi kaudelta. Tätä todistamassa ovat lyöntitilastot, ranking-sijoitukset, isommat palkintosekit, kehittyvät penkkipunnerrustulokset ja jopa henkisellä puolella näkee kehitystä esimerkiksi kilpailujännityksen ja stressin hallinnassa.

Nyt olenkin päässyt harjoittelemaan sydämen kyllyydestä viimeiset neljä kuukautta, sillä korona-pandemia on viivästyttänyt kauden alkua. Kausi starttaa käyntiin toukokuussa Etelä-Afrikassa. Olen hyvin innoissani tulevasta kaudesta, sillä luvassa on mm. Tokion Olympialaiset ja muita suuria kilpailuja, kuten Women’s British Open. Kilpailuja on toukokuusta aina joulukuulle, lähes joka viikko. Pian päästään testaamaan, kuinka off-season harjoittelu on tuottanut tulosta. Tavoitteet ovat korkealla ja toivon pääseväni pelaamaan yhdestä suuresta unelmasta, olympiamitalista, ensimmäistä kertaa elämässäni.

Kun kausi on vasta aluillaan, minulla on myös kunnia päästä aloittamaan yhteistyö Netum Oy:n kanssa. Pelaan Euroopan korkeimmalla tasolla ja viime kauden ranking top5 osoittaa, että tasoni on noussut. Pääsen mukaan yhä kovempiin kilpailuihin (esimerkiksi Major-turnaukset), jolloin myös tukiverkoston merkitys kasvaa. Olen pidempiä aikoja yhtäjaksoisesti poissa kotoa valmentajien ja perheen luota. On kriittistä saada valmentaja mukaan muutamaan kilpailuun kauden aikana ja myös ammatticaddien (mailapoika) palkkaaminen tulee tärkeäksi. Yhteistyökumppanina Netum Oy mahdollistaa taloudellisesti reissaamisen laadun noston, jolloin myös kovien tulosten tekeminen mahdollistuu.

Golf on hyvin perinteinen laji, jolla on pitkä historia. Kuten Netum Oy:llä yhdistetään perinteistä IT:tä uusimpiin digitaalisiin sovelluksiin, myös golfissa on viime aikoina yhdistetty harjoitteluun uusinta teknologiaa. Käytän harjoitellessa mm. Trackman -nimistä lyöntitutkaa, 3D swingi-analyysiä ja hidastettuja videoita. Lisäksi urheilijana mittaan sykkeitä, treenin intensiteettiä ja palautumista ranteessa päivystävän Whoop-rannekkeen avulla. Kerron myöhemmin lisää kauden kulusta ja siitä, kuinka hyödynnän uusinta teknologiaa päivittäisessä harjoittelussa ja reissatessa. Siihen asti, aurinkoista kevättä kaikille!

Netum lyhyesti

Netum on vahvasti kasvava IT-palvelutalo, jolla on yli 20 vuoden kokemus vaativista IT-hankkeista. Netumin tavoitteena on olla alan luotetuin kumppani ja halutuin työnantaja. Yhtiö palvelee julkishallintoa sekä yritysasiakkaita Legacy to Digi -konseptilla, joka yhdistää käytössä olevat perinteiset tietotekniikkaratkaisut uusimpiin digitaalisiin sovelluksiin. Vuonna 2020 Netum-konsernin liikevaihto kasvoi 17,5 miljoonaan euroon, ja kasvua oli 31 prosenttia edellisvuodesta. Liikevoitto ennen liikearvon poistoja oli 3,0 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa oli vuoden 2020 aikana keskimäärin 128 henkilöä. Tällä hetkellä Netumilla on 150 työntekijää Helsingissä, Tampereella, Turussa ja Porissa.

Tilaa Netumin uutiskirje!

Uutiskirjeemme sisältävät mielenkiintoisia ja samaistuttavia asiakastarinoita, huippuasiantuntijoiden blogeja ja alan ajankohtaisia uutisia.

Netum