Netum

Tokion olympialaiset – tunnelmia ja teknologiaa urheilijan silmin

Kirjoittaja on Sanna Nuutinen - golfammattilainen Naisten Euroopan Tourilla. Tällä hetkellä Sanna on rankingin kolmantena ja tavoitteet ovat tulevaisuudessa Yhdysvaltojen kiertueella. 

Netum on mukana tukemassa Sanna Nuutisen uraa.

Tässä blogitekstissä kerron kuinka niinkin perinteikkäässä lajissa kuin golf hyödynnetään uusinta teknologiaa jokapäiväisessä harjoittelussa. Minulle tärkein laite on kannettavan tietokoneen kokoinen lyöntitutka Trackman, johon on sisäänrakennettu kaksi tutkaa. Toinen kertoo kaiken pallon ja toinen mailan liikkeestä. Yhteensä näytölle pamahtaa kolmekymmentä numeroa, joista tällä hetkellä seuraan vain muutamaa.

Tuhansia maileja ja kymmeniä valtioita sen ja golfbägin kanssa matkanneena, sekä lukemattomia PCR-testejä myöhemmin, on tällä kaudella kuitenkin ollut yksi viikko ylitse muiden. Tokion Olympialaiset. Haluan tässä blogissa jakaa kokemuksiani niistä, sillä tapahtumat ovat suhteellisen tuoreessa muistissa. Tosin olen melko varma, että osan tapahtumista ja fiiliksistä tulen muistamaan lopun elämäni, paperille kirjoitettuna tai ei.

Tätäkään maailman suurimmaksi kesäleiriksi kutsuttua tapahtumaa ei nykypäivänä pyöritettäisi ilman uusimman teknologian hyödyntämistä. Kisojen turvallisuus ja käytännöllisyys riippuu paljon teknologiasta. Seuraavassa muutama bongaamani esimerkki.

Kisakylää oli hyvä kierrellä Poni-pyorän selassä

Kisakylän ja suorituspaikkojen porteilla odotti aina kasvojentunnistus, joka esti tunkeilijoiden sisäänpääsyn. Lisäksi jokainen kisakylään kuljetettava laukku läpivalaistiin. Valvontakameroita löytyi eri puolilta kylää, esimerkiksi hisseistä. Hissin “tilausnapin” yläpuolella oli näyttö, josta näki livekuvaa luokseni laskeutuvan hissin sisältä. Saipa hieman lisäaikaa valmistella hissipuhetta, jos näki toisen mielenkiintoisen urheilijan lähestyvän hissillä, jolle halusi esitellä itsensä.

Kisakylässä liikkuminen oli sujuvaa esimerksi automatisoituneiden shuttle-bussien avulla, jotka veivät urheilijat asunnolta vaikka kuntosalille. Itse suosin perinteisiä Poni-polkupyöriä, jotka suomen joukkue oli rahdilla tuonut urheilijoiden käyttöön.

Eräs käytännöllinen esine, jonka sain oli puinen älyavaimenperä. Sillä sai juoma-automaateista virvokkeita. Kylässä ja kisapaikoilla oli moitteetta toimiva wifi-verkko. Jokainen urheilija sai myös Samsungin uusimman älypuhelimen ja kuulokkeet omakseen, sekä paikallisen SIM-kortin. Minut pystyi parin viikon ajan tavoittamaan ihan omasta japanilaisesta numerosta. Puhelimeen oli myös asennettavissa Olympialaisten appi, joka piti ajan tasalla kisojen tapahtumista ja kisakylän aktiviteeteista. Käsittääkseni myös Tinder-sovellus oli kovassa käytössä kylässä.

Teknologia on muuttanut kisoja vuosien aikana myös reilummiksi. On videotarkastuksia ja edistyneitä mitta- ja ajanottolaitteita. Puhumattakaan lääketieteestä, mukaan lukien päivittäiset korona- ja dopingtestaukset. Dopingtestit ovat tänä päivänä niin tarkkoja, että ne löytäisivät olympialaisten kisamitat täyttävästä kilpauima-altaasta ruokalusikallisen suolaa, jos se sinne sujautettaisiin. Covid-19 sylkytesti tuli suorittaa joka aamu, mutta minun kohdalle ei osunut dopingtestiä kisakylässä. Moni muu joukkuekaveri pääsi pissaamaan kuppiin japanilaisessa vessassa testaajan valvovan silmän alla. Itse pääsin kokemaan tämän pari kuukautta ennen kisoja, kun testaajat ilmestyivät kotiovelle yllättäen eräänä tiistai-iltana.

Matildan laukun pinssikokoelma

Joitain perinteitä ei kuitenkaan voi siirtää bittiavaruteen. Yksi näistä on perinteinen pinssien vaihto eri maiden urheilijoiden kanssa, jota on tapahtunut jo aikaa ennen kosketusnäyttöjä tai edes puhelimen keksimistä. Pandemian takia meitä tosin pyydettiin välttämään tarpeettomia kontakteja eri joukkueiden urheilijoiden kanssa ja Suomen olympiajoukkueen jäsenet saivat vain rajallisen määrän ”Olympic Team Finland” -pinssejä kukin. Ne olivatkin kuumaa valuuttaa, kun kisakylässä vastaan asteli Mongolian tai jonkun muun pienen valtion urheilija, jonka harvinainen pinssi oli saatava, vaikka omat vaihdossa annettavat suomipinssit olivat lopussa. Lahjoitin muutaman pinssin joukkuekaverille, joka ei epäsuomalaiseen tapaan karttanut tuntemattomille puhumista, vaan iski jokaiseen tilaisuuteen kiinni saada pinssi small talkin hinnalla.

Myös kisojen tunnelma on jotain, minkä pystyy kokemaan vain paikan päällä. Siihen ei tarvita älylaitteita. Ensimmäisestä päivästä lähtien olo oli hieman epätodellinen. Kun kävelin kisakylässä ja katselin ympärilleni, näin vain oman maansa univormuun pukeutuneita näyttäviä ja viimeisen päälle kisakuntoon viritettyjä urheilijoita. Kuin kaupunki, jossa ei ollut yhtään lasta tai vanhusta. Mikä minulle sai kylmät väreet oli se, että kaikkia meitä reilua 10 000 kylän asukasta yhdisti intohimo urheiluun. Tuhannet urheilijat, jotka ovat pienestä asti unelmoineet tästä hetkestä ja vuodattaneet hikeä, kyyneliä ja (osassa lajeissa) verta olivat nyt kokoontuneet yhteen. Valmentajat, fysiot, tukijoukot. Osalla oli oma suoritus vielä edessä ja jännityksen sekä keskittymisen pystyi aistimaan. Osalla oli omat kisat juuri päättyneet ja niin kuin urheiluun ja elämään kuuluu, oli sydäntä särkeviä pettymyksiä, helpotuksen tunnetta, tyhjyyttä, onnistumisia ja itsensä ylityksiä. Mitalijuhlien äänet kantautuivat ajoittain kylän kaduille.

Saavuin kylään juuri kun uimari Matti Mattsson oli voittanut joukkueen ensimmäisen mitalin. Samana iltana oli mitalijuhlat suomalaiseen tyyliin--kakkukahvit Suomen joukkueen “olohuoneeksi” nimetyssä yhteisessä tilassa. Tunnelma oli tiivis, kun kaikki paikalla olleet suomalaiset kokoontuivat yhteen. Joukkuehenki vahvistui ja Matin menestys toi uskoa kaikille, joilla oli vielä oma suoritus edessä.

Myös kotoa pulppuava tuki oli erityistä. Sekä urheilufanit että urheilua yleensä vähemmän tai ei lainkaan seuraavat kannustivat kotisohvilta. Sen vain aisti. Tuki oli mieletön ja kymmenet kannustusviestit, tutuilta ja tuntemattomilta, kantautuivat Tokioon asti. Kiitos teknologian tässäkin.

Mikä erottaa olympiagolfin normaalista kiertueen kilpailusta, jossa pelaan maailmalla niin ikään Suomen lippu rinnassa, on juurikin tämä tunnelma. Palloa yritetään edelleen saada reikään mahdollisimman vähillä lyönneillä, keinolla millä hyvänsä, mutta asenne ja asetelma on jotenkin erilainen. Toki Olympialaisiin voisi suhtautua kuin mihin tahansa kilpailuun, mutta minulle oli alusta asti selvää, että nyt pelataan itseä suuremmasta syystä. Omalle maalle. Omalle lajille.

Moni urheilija on puhunut Olympialaisten jälkeisestä tyhjyyden tunteesta. Niinsanottu olympiakrapula. Ymmärrän täysin, miten moinen voi syntyä. Monelle vuosien työ ja tavoitteellinen ponnistelu huipentuu yhteen viikkoon. Eikä tämä yksi viikko ole tunnelmaltaan normaali. Itse olin koko viikon kuin eri maailmassa, utopinen olo. Emotionaalisesti upea kokemus, mutta kaiken innostuksen vuoksi myös hyvin raskas. Seuraavalla viikolla kaikki on ohi ja istut kotona. Yhden olympiadin päätös. Herää kysymys, mitä seuraavaksi? On aika asettaa uudet tavoitteet ja löytää motivaatio ja palo herätä joka aamu harjoittelemaan niiden saavuttamiseksi.

Omalla kohdalla en tätä krapulaa kokenut. Ainakaan vielä. Enemmän kamppailin jetlagin kanssa Eurooppaan saavuttuani. Yksi syy siihen, miksi pääsin helpolla on varmaan se, että kerkesin olemaan kotona 12h ennen kuin lensin jo seuraavin kilpailuihin. En ole kisakiireiden vuoksi vielä siis ehtinyt sulattamaan koko olympiakokemusta. Ehkä, kun oma kesälomani koittaa joulukuussa, minulla on hetki aikaa istahtaa glögilasin ääreen ja palata muistoihin.

Tilaa Netumin uutiskirje!

Uutiskirjeemme sisältävät mielenkiintoisia ja samaistuttavia asiakastarinoita, huippuasiantuntijoiden blogeja ja alan ajankohtaisia uutisia.

Netum