‹ Asiakastarinat

HSL valjastaa datan ja analytiikan matkustajien asiakaskokemuksen kehittämiseen

Helsingin seudun liikenne HSL lähtee parantamaan joukkoliikenteen asiakaspalvelua kehittämällä datanhallintaa ja hyödyntämällä edistynyttä analytiikkaa. Matkustajille uuden teknologian hyödyntäminen tulee näkymään muun muassa paremmin palvelevana asiakasviestintänä. 

”Olemme tunnistaneet monia asiakastarpeita, joihin haluamme vastata nykyistä paremmin. Iso pullonkaula meille on tiedon hajautuneisuus useisiin eri järjestelmiin. Tämän hankkeen ansiosta saamme dataan keskitetyn näkymän, mikä mahdollistaa meille sekä manuaalisen työn karsimista että palvelujen kehittämisen asiakkaita paremmin palveleviksi”, avaa HSL:n tietohallintopäällikkö Seppo Perkiö käynnistyvän yhteistyön taustoja.

HSL aikoo hyödyntää keskitettyä tiedonhallintaa ja edistynyttä analytiikkaa muun muassa häiriö-, muutos- ja palveluviestintänsä kehittämisessä.

”Jatkossa monta kertaa kuukauden aikana kertalipun ostava henkilö voisi saada HSL:ltä viestin, kun hänelle tulisi edullisemmaksi ostaa kuukausilippu. Tietyn reitin varrella asuva työmatkaaja puolestaan saisi tiedon kännykkäänsä, jos hänen omalla reitillään on häiriöitä”, havainnollistaa kehittämisen myötä avautuvia mahdollisuuksia CGI:n liikennetoimialan palveluista vastaava johtaja Kristoffer Vasara.

HSL:n tietovarasto toteutetaan Microsoft Azuren -pilviratkaisuna, joka mahdollistaa integraatiot eri HSL:n lähdejärjestelmien kanssa. Kehittämisyhteistyötä koskevan sopimuksen arvo on noin 1,7 miljoonaa euroa.

”Tiimimme on innoissaan mahdollisuudesta parantaa pääkaupunkilaisten matkustuskokemusta ja tarjota HSL:n asiantuntijoille entistä osuvampaa dataa päätöksenteon tueksi. Hienoa tässä hankkeessa on myös kumppanuusmalli. Löysimme CGI:n kanssa nopeasti yhteisen sävelen, miten parhaiten täytämme HSL:n odotukset kaikkia osapuolia palvelevalla tavalla”, iloitsee Netum Oy:n toimitusjohtaja Altti Raali.

 

Toteutuksesta vastasi nykyisin Netum Group Oyj:hin kuuluva Cerion Solutions Oy. Netum Group Oyj osti Cerion Solutions Oy:n koko osakekannan 1.10.2021. Uuden organisaatiorakenteen myötä Cerionin työntekijät ja toiminnot siirtyivät Netum Oy:hyn 1.10.2022 ja virallisesti Cerion Solutions Oy sulautui Netum Oy:hyn 31.12.2022.